>

2016/12/26

Vuosi 2025

Joulukuinen iltapäivä keskustassa. Minä hyräilen metrossa biisejä mitä ei perus mattimeikäläinen tajua. Sitten viereeni tuli yksi tyttö, joka tunnisti kappaleen. "Ootko säkin kotoisin...", hän aloitti. Mä kiusaantuneena olin vaan että "...olen vaan kiinnostunut teidän kulttuuristanne." "Mitä erikoista mun kulttuurissani ja tavoissa on... ja muuten, nimeni on Hanna", hän jatkoi.

Hanna ja minä käveltiin, ihasteltiin Stockan jouluikkunaa ja Aleksin jouluvaloja. Taustalla kuuluu sattumalta Salla tahtoo siivet. Kävellään, kävellään, kävellään. Hanna pitää itsestäänselvyytenä sitä, että heikäläisiä on 10 miljoonaa maan päällä, harva määrä kuitenkin täällä. Suurin osa asuu kylissä, töiden takia. Hanna on cityihmisiä, opiskelee yliopistossa. Mä olen tavanomainen räkänokka, city-ihmisiä itekki. Hanna asuu hyvämaineisella alueella, mä asun lähellä Itistä ja liian lähellä Kontulaa.

Kuvittele. Asun muutaman metriksen päästä Kontulasta. Hyi tsiisus, liian vaarallinen ghetto meille naisille. Onneks Hanna asuu Huopalahdessa puolen kilsan päästä juna-asemalta. Tosin noilla steisseillä ja metriksillä on aina niitä spurguja ja maahantunkeutujia tuomassa jännitystä ja levottomuutta kotimatkoihin. Hyi, jos olisi enemmän fyffee niin olisin lähtenyt jo aikapäiviä pöndelle.

"Onko Salla sun siskosi", Hanna kysyi. En myönnä, mulla kyllä on Sara -niminen serkku. Hannalla puolestaan on yksi hänen sanojen mukaan ärsyttävä pikkuveli nimeltään Patrik. "Mun perheellä on sillain jännä juttu, mun isä on nimeltään Peti ja äiti Hajni - heitä kutsutaan miltei aina lempinimillä, oikeat nimet ovat Péter ja Hajnalka", Hanna jatkoi. Mun vanhemmat ovat Inka ja Niilo nimeltään.

Lempinimet ovat yleisiä Hannan kotimaassa, joka lienee tullut selväksi asiasta tietäville. Joo ja yhdysnimet täällä, Hannan kotimaassa on lähinnä Annamari ja muut sen variantit. Tosin pitkän nimen omaavat saavat lempinimen täälläkin... kapakoissa on Sartsoja, Arskoja, Reiskoja ja Jartsoja vaikka muille jakaa. Tosin ne Reiskat ovat jo aika ukkoiässä.

Missä oltiinkaan nyt, ollaan näemmä keskittyneitä nimikessaan. Olisko lemmikinhankintapaikka vai onko mulla vaan erikoinen nimi. Mea -nimeä ko ei ole allakassa, vielä. En ole Miia enkä Merja, vaan Mea. Toinen nimi Uljana, sukunimi -off -päätteinen isäni takia. Olemme harvinaisuusluokkaa, kadulla kävelee yksi sun toinen maahanmuuttajataustainen. Terrori-iskuja on lapsuudessani tapahtunut liikaa ja siksi Schengen onkin lopetettu viitisen vuotta sitten.

Hanna onkin asiaan tyytyväinen vaikka itse ongelmaa se ei ole poistanut. "Meitä naisia alistetaan edelleen ja raiskauksia tapahtuu liikaa", hän sanoi ja kysyi minkä maalainen isäni on. En usko että hän asiasta tietää pätkääkään, kovin moni suomalainenkaan ei tiedä meikäläisistä ko maximissaan perusasiat, saatikka ei-suomalainen. Maximissaan veikkaa mua puoliksi venäläiseksi / virolaiseksi jolla toinen vanhempi suomalainen. Ok. Ja vanhemmat ihmiset Lapissa kysyy olenko sukua Angelin tytöille ja sille yhdelle äijälle joka lauloi koltaksi sen Hopeisen kuun. Ok oommä sille toiselle kaukaista.

Mun esi-isät läks Petskusta, mä en ees kaipaa sinne.
Eikä Hanna myöskään kaipaa omaan maahansa...

Eri teille ei menty. Sen sijaan valkkattiin mentiinkö meille tai junaraiteille. 
Lopulta mentiin junaraiteille elikkäs Hannalle.

2 kommenttia: