>

perjantaina

Mutta kuka on...


En ole vieläkään saanut aikakonetta, en ikävä kyllä voi mennä kysymään 14-vuotiaalta itseltäni tätäkään kyssäriä.

torstaina

En ole kunnossa






Minä hullu olen mennyt alamäkeä
aina pitkin tätä vuotta

Teitä on liikaa, jotka menitte pilaamaan
mun jo valmiiksi huonoa elämää

Mut pakotetaan syömään vanhaa ruokaa
kodissani, elämään yksin

Mulle ollaan aina vihaisia, 
syytä en tiiä että miksi?

Oikeesti hankin kohta lapsia, 
ihan vaan siksi että mulla olisi edes jotain seuraa

H e l v e t t i
että osaankin olla niin paska tyyppi

Kuinka pitkään enää jaksan tätä?

maanantaina

Hoputtelijat oi!


Ja jos joku ei saanut selvää:
"Kukaan ei voi käskeä mua kasvamaan aikuiseksi, 
minä teen sen kyllä silloin ko minä siihen kykenen"

Tahtoo tehdä näitä sitaatteja jatkossakin!

sunnuntaina

Haaveista vaatteisiin


Mun taiteellinen ja alternative-tyylinen silmäni heräsi tylsyyden ohessa. Nautin tästä.

lauantaina

Elämä on. Kusipäät jätä.

Kello on puol päivästä, aloitin kirjoittaan.
Kirjoitan asioita, mitä mieleeni tupsahtaa.
Mieleeni tupsahtaa kirjoittaa jotain liibalaabaa.

Vähän niin ko Irinan noin kymmenen vuoden takaisessa albumissa.
Siltä artistilta, josta tulee lapsuusmuistoja mieleen.
Siltä artistilta, jonka kanssa on yhtäri ja keikalla kerran oltu.

Siitä kaikesta on ainakin sen pari vuotta jo.
Olin vielä silloin alaikäinen tai vasta 18 vuotta täyttänyt.
Putosin henkisesti sinä vuonna kaivoon.

Mutta nousin siitä kaivosta ylös,
valitettavasti nyt olen taas särkyneiden sydänten teillä.
Miksi, kysynpä vaan ja kompastuin taas.

Jäin siihen mietiskeleen ja konttaileen.
Jäin siihen huutaan kusipäille kaikkea pahaa.
Ne samat tyypit tosin tuhlaavat rahansa Applen tuotteisiin.

Joten näytän niille keskarii, 
sylkäsen maahan ja sitten jatkan matkaa virnistellen.
L o p u l l i s e s t i .

perjantaina

Lähiörotan tarina

Olin pikkutyttö,
varsin yksinäinen.

Halusin sisaruksia,
halusin korviksia.

Halusin kaikkea krääsää,
vaatteita sun muita sälää.

Läheskään aina en saanut niitä.
Haluisin vieläkin ne korvikset,
puhumattakaan nenäkorusta.

Monta vuotta tahdoin myös kulmakorun,
järkkärin, oman kämpän.

Kulmakorun haaveesta luovuin,
loput sitten tänä vuonna sain.

Mutta ystäväni menetin,
siksi olen vieläkin varsin yksinäinen.


Olisi vaan pitänyt päästää parista tyypistä aikasemmin irti.